lauantai 31. maaliskuuta 2012

Superhuijaus

Hallituksen kehysriihen tuloksena saatiin aikaan komea leikkauslista ja veronkorotuksia. Pääministeri Katainen jauhoi kuukausitolkulla, että leikkausten ja veronkorotusten tarvetta ei tiedetä kuin juuri ennen kehysriihtä. Ja pelotteli samalla jopa viiden miljardin sopeutuspaketilla.
Yhtenä ainokaisena päivänä pystyttiin ratkomaan koko 2,7 miljardin paketti. Lopputuloksen joukossa oli monia ihan muutaman miljoonan määrärahoja.
On siis täysin selvää, että pakettia oli valmisteltu jo pitkän aikaa. Puhumalla jopa 5 miljardin leikkauksista ja veronkorotuksista ja päätymällä 2,7 miljardiin luotiin mielikuvaa, että kylläpä päästiin vähällä. Tehtiin jälleen kerran todellinen huijaus. Kuinka kauan kansa antaa kusettaa itseänsä?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Nostetaan osakeverotus oikeasti kolmeenkymmeneen prosenttiin

Julkisuudessa puhutaan jatkuvasti, että osinkotuloja, listattujen pörssiyhtiöiden,  verotetaan 30 % mukaan, tämän vuoden osingoista lähtien.
Mutta osinkotulosta vähennetään ensin 30 % ja vero maksetaan lopusta osinkotulosta.

Esimerkiksi jos henkilöllöllä on osinkotuloja 50 000 e olisi vero 30 %  mukaan 15 000 e. Mutta veroa maksetaankin 35 000 eurosta eli10 500 e. Todellinen veroprosentti on siis 21 %.

Mitään muuta veroa ei näistä tuloista makseta, esimerkiksi kunnallisveroa.

Eiköhän olisi aika korjata vero sille tasolle josta koko ajan puhutaan.